16 helmikuuta, 2026

Matkalla Spirit-kisoihin, osa 2

Oulu, tuo (meiltä) kaukainen kaupunki

Etelä-Suomesta katsottuna Oulu on verrattain kaukana. Matkustusajat ovat pitkiä ja samalla istuma-aika matkustusvälineessä myös. Olikin aika käydä läpi ja verrata erilaisia tapoja tehdä reissu. Omat (huoltajien) autot eivät ole vaihtoehto näin pitkällä matkalla, joten vertailimme bussin, junan ja lentokoneen mahdollisuuksia.

Lentokone ✈

Toisinaan Helsinki - Oulu - Helsinki -lentohinnat ovat kymppejä. Ei ehkä päästäisi joukkueena noin edullisesti, mutta ei sitä voi tietää ellei tarkista. Lentoyhtiön sivuilta katsottuna meno-paluu olisi edullisimmillaan ajateltavissa oleva summa. Hieman enemmän kuin bussimatka, mutta ei hirveästi. Tästä voisi ehkä pyytää tarjousta joukkueelle. Mutta.

Sitten kun katsotaan pidemmälle mistä hinta muodostuu. Joukkueemme ei pärjäisi pelkällä pienellä repulla jokainen, joten kun hintaan lisätään ruumaan meneviä tavaroita, kokonaishinta pompsahtikin reippaasti. Vielä jos ei haluaisi matkustaa aamuyöllä, niin sitäkin enemmän. Vaihtoehto on katsottu ja todettu että ei ole rahkeita.

Lentokoneen plussapuolia olisi lyhyt matka-aika ja sitä kautta mahdolliset säästöt matkaruokailuissa.

Juna 🚄

Raiteita pitkin pääsee myös mukavasti ja matka-ajan ruokailutkin järjestyisivät ajomatkan aikana eli ei tarvitse sitä varten pysähtyä. Näin matka-aika lyhenisi. Lisäksi junassa voi kävellä käytävillä vapaammin. Mitenkäs se hinta sitten muotoutuukaan?

Junalippujen hinnan lisäksi tarvitaan myös perillä kuljetusta. Eli bussi. Netissä on tilausajojen kilpailutussivuja joihin laitettiin todennäköisin aikataulumme koko viikonlopulle junan aikatauluja myötäillen. Tarjouksia tulikin laidasta laitaan, kalleimman (ja ensimmäisen) tarjouksen ollessa tuplasti edullisimpaan. Yhteishinta näyttää melko hyvältä, mutta tarvitaan vielä junalipuista tarkennettu tarjous ryhmälle.

Junaliput ovat yllättävän kalliita, joten juna+bussi -yhtälöä piti tarkastella paremmin. Riittävän edullinen junayhteys tulisi perille sen verran aikaisin, että tähän väliin, siis saapumisen ja lämppätreenien, jäi useita tunteja. Ruokailu tässä kohtaa ihan normaalisti, mutta asemalta hiemankaan pidemmälle koko joukkueella tarvitaan se kuljetus. Toki se sama millä mentäisiin lämppätreeneihin ja sieltä hotellille, mutta jokainen lisäsiirtymä ja lisätunti maksaa. Huomiona myös että vaunukarttaa etukäteen katsellen emme olisi mahtuneet yhteenkään osastoon yhtenäisenä joukkueena vaan muita matkustajia oli siellä täällä jo tätä suunniteltaessa.

Lopulta totesimme, että vaikka vaihtoehto on erittäin houkutteleva, meillä ei lopulta ole budjetissa riittävää liikkumavaraa sille. Jos olisimme tämän valinneet, budjetin koko liikkumavara loppukaudelle olisi syöty. Tähän vaikutti suuresti PM-kilpailut, jotka tulivat lopulta kalliimmiksi kuin oli budjetoitu, johtuen siitä että jouduimme yöpymään mitä emme odottaneet.

Bussi 🚌

Tämä oli oletuskulkuneuvo jo alusta alkaen. Seuralla on sopimushinta kuljetuksista joten hinta on ollut tiedossa jo kauden alusta alkaen. Bussin haittapuolia pitkällä matkalla on liikkumattomuus matkan ajan ja sitä kautta kropan jäykistyminen ennen kisaa. Plussapuolia taas on joustavuus ja omien aikataulujen tekeminen. Lisäksi jos kisat venyy, ei tule kiirettä junalle tai lentokoneelle vaan bussi odottaa.

Aikataulutuksellisesti tehdään menomatkalla etapeista enintään 2 tunnin mittaisia ja pysähdyksillä on jotain aktiviteettia. Kuten ruokailu ja/tai jumppa. Paluumatka tulee olemaan yöllä, joten loppumatka menee nukkuessa.

Seuraavaksi pitää suunnitella meno- ja paluumatkat pysähdyksineen niin, että päivän menomatka päätyy sopivasti treenipaikalle ja paluumatka illalla ruokailuineen kohti unten maita viltin alle. Perillä kotisalilla ollaan keskellä yötä, joten huoltajien kimppakyytien organisointi tulee tarpeeseen.

01 helmikuuta, 2026

Matkalla Spirit-kisoihin, osa 1

 Spirit 3, Oulu, 22.3.2026

Kuva: White City Cup logo


Joukkueemme osallistuu Spirit 3 -kilpailuihin maaliskuussa. Mitä kaikkea tässä tapahtuukaan nyt, kun ilmoittautuminen on käynnistynyt.

Tähän asti tapahtunutta

Kauden alussa valmentajat tekivät alustavan päätöksen mihin kilpailuihin osallistutaan. Näin jo syksyllä tiedettiin että Ouluun ollaan menossa.

Syyskuussa 2025 kilpailutettiin majoitus. Paikalle tulee varmaan pari tuhatta urheilijaa ja sen lisäksi toimihenkilöitä, huoltajia ja muita katsojia. Majoituskapasiteetti yhdelle isolle ryhmälle voi olla kiven alla juuri kilpailuiden alla. Jo syyskuussa saimme tietää että yksi hyväksi tietämämme hotelli oli loppuunmyyty. Aikaa kuitenkin vielä oli hyvin tapahtumahetkeen, niin aika helposti löytyi toinen vaihtoehto. Joukkueella on siis majoitus tiedossa! (Emme vielä silloin tienneet että joukkueen koko tulee kasvamaan reilusti...)

Seura on etukäteen kilpailuttanut kuljetukset koko kaudeksi, joten tarvittiin vain viesti sinne että "tuonne pitäisi päästä tällöin" niin alustava varaus on kirjattu liikennöitsijälle.

Joulukuun puolessa välissä varmistetiin että hotellilta löytyy lisäkapasiteettia suuremmalle joukkueellemme. Tämä onneksi onnistui helposti. Olisi ollut muuten uuden tarjouskierroksen aika.

Kisailmoittautuminen alkoi 12.1.2026 klo 8:00. Joukkue merkitty Siiriin ilmoittautuneeksi mukaan.

White City Cup, täältä tullaan!

Tarina jatkuu...

Vilkas tammikuu

 Olipas yhdellä kertaa asioita

Kuva scl.fi sivustolta

Tammikuu oli täynnä puuhastelua. Samaan väliin osui opistoleiri Vierumäellä, PM-kilpailuiden järjestelyt, Spirit-kilpailun järjestelyiden aloittaminen ja uusien urheilijoiden integrointi Siiriin sekä hotelleihin. Samalla kun nämä pallot on kaikki ilmassa, täytyy huolehtia että jokainen tilaus ja päivitys sisältää juuri ne jotka ovat siinä ryhmässä. Kuten yleensä isolla joukkueella, aina on joku joka ei syystä tai toisesta pysty osallistumaan.

Vierumäen opistoleiri

Tammikuun puolessa välissä oltiin joukkueella kaksi päivää Vierumäellä leireilemässä. Mukana meillä oli ulkopuolinen coach (kiitos Kaapo!) joka valmentajien kanssa sai ohjelmaa hiottua enemmän timanttiin. Jojona tämän seuraaminen oli nautinnollista kun urheilijat huomasivat miten jopa pienillä yksityiskohtien muutoksilla saadaan isoja tuloksia.


Jojon näkökulmasta nämä kaksi päivää olivat paikan päällä kohtuullisen rentoja, mutta valmistelut piti silti hoitaa. Normaalit kuviot, eli bussin aikataulutus, majoituksen järjestäminen, huonejakojen tekeminen valmentajien kanssa, toimittaa majoituskortit ja ruokavaliot, varata harjoittelutilat, aikatauluttaa ruokailut ja tehdä koko viikonlopun aikataulu niin että siinä voidaan pysyä. Matka oli seuran hallilta lyhyehkö, joten pysähdyksiä matkalla ei tarvittu, joten se osuus jäi pois aikataulusta. Kun asiat näin saatiin rullaamaan, niin leirillä voi vain todeta että olipas taas onnistunut viikonloppu. Sitten vielä budjettiseurantaan kulut ylös ja eteenpäin.

Pohjoismaiden mestaruuskisat

Samaan aikaan piti järjestellä Turussa olevien PM-kilpailuiden aikataulutusta ja tilauksia. Käytännössä pitkälti samat asiat kuin opistoleirillä, mutta lisäksi ruokailuiden järjestäminen eri paikoista, kun leirillä ne tulivat kaikki samalta toimijalta ja tarvitsi vain kertoa mihin aikaan tullaan. Lisänä seuran kylttien ja pomien siirtäminen seuraavalle joukkueelle oikeaan aikaan. Tämän onneksi aikataulutti seuran toimihenkilöt, mutta paikan päällä jojot hoitivat käytännön siirrot.


Saimme kisa-ajan lauantaille aamupäivälle. Tämä tarkoitti samalla sitä, että käytännössä paras tapa oli yöpyä Turussa perjantaina siksi, että tälläkin tavalla herätys oli aamulla klo 6:30. Koska perjantaina mentiin jo kisapaikalle ja pidimme siellä yhdet treenit ennen hotellille saapumista, lähtö seuran hallilta oli perjantaina jo puolen päivän jälkeen. Aikataulutus on aika helppoa kun laittaa paperille pakolliset ajat missä on milloinkin oltava, katsoo siitä sitten Google Mapsista ajoajat kahden pisteen välillä, lisää siihen lyhyen bussilisän ja varaa ruokailuihin tunnin. Näin saadaan naputeltua kellonajat ja kohteet listaksi. Jokainen ruokailu ja välipala oli aikataulutettu ja näitä varten jokaiseen ruokapaikkaan tieto ruokailijoista, ruokavalinnoista ja ruokavalioista. Varsinkin kotimatkan viimeinen päivällinen oli saatu budjettiystävällisesti kivasta oikeasta ravintolasta, niin heille urheilijoiden etukäteen tekemät valinnat lyhyeltä esikarsitulta listalta. (kiitos Forms!)

Spirit 3 Oulussa

Vielä samaan aikaan avautui Spirit 3 -kilpailun ilmoittautuminen. Tässä vaiheessa vasta joukkueen ilmoittautuminen, mutta samalla käynnistyi muutkin toimenpiteet. Tästä voisi tehdä oman juttusarjansa mitä kaikkea sen suhteen tapahtuu.