Yksi kausi taas takana
Jo neljäs kevät, jolloin hyvästelen urheilijat. Se on aina samanlaista. On se viimeinen hetki. Päättärit päättyvät ja urheilijat lähtevät kotiin. Samalla tämän kauden joukkue lakkaa olemasta. Istun autoon kotimatkaa varten ja hengähdän hieman. Kyyneleet silmissä. Kahdesti. On harrastejoukkue ja oman tyttäreni kilpajoukkue. Molempien päättärit on nyt ohi. Meillä on ollut riemua ja onnistumisia. Joskus hieman haasteitakin matkalla, mutta kaikesta ollaan aina selvitty. Se riemu mikä urheilijoista näkyy päättäreissä on niin käsinkosketeltavaa. He ovat tällä kokoonpanolla viimeistä kertaa yhdessä. Uusia ystävyyssuhteita on syntynyt. Vaikka osa jatkaa eri joukkueissa, tai eri seuroissakin, yhteystiedot on vaihdettu jo pitkän aikaa sitten. Parkkipaikalla urheilijat itkevät ja halaavat toisiaan.
Urheilijat tulevat jojon roolissa tutuiksi, vaikka vain pintapuolisesti. Silti kisamatkoilla ollaan hyvin tiiviinä ryhmänä. Valkut samaten, heidän kanssaan tehdään töitä yhdessä että saadaan kisat ja muut matkat sujumaan hyvin. Toiset tuntee paremmin ja jotkut hieman huonommin. Silti jokainen on ollut yhtä tärkeä kaikissa käänteissä.
 |
| Kuva: valmentajat |
Jojon näkökulmasta kausi on molempien joukkueiden osalta onnistunut. Kisa- ja leirimatkat ovat onnistuneet. Urheilijat ovat voineet keskittyä urheilemiseen ja valmentajat valmentamiseen. Jojot (kiitos Reetta!) ovat pyörineet ympärillä ja hoitaneet ne juoksevat asiat. Voin olla ylpeä meidän jojotiimistä.
Nyt on aika tyhjä olo. Ei enää käyntejä treenihallilla. Ei enää viestittelyä huoltajien kanssa. Ei enää kontaktia joukkuelaisiin. Kunnes ensi kaudella taas aloitetaan alusta. Missä, se selviää parin päivän päästä kun saadaan tietää valinnat.
"Vieläkö jatkat jojona?" Kysymys on tullut useammalta kollegalta. Jos se on minusta kiinni, niin kyllä. Joukkueet valitsevat jojot, mutta aion olla ehdolla. Vaikka tämä vie jonkin verran omaa vapaa-aikaa, niin en keksi mitään parempaakaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti