28 syyskuuta, 2025

Ensimmäinen päiväleiri


 Päiväleiri #1

Päiväleirit on tärkeitä pidempikestoisia harjoitteluhetkiä, jolloin saadaan paljon toistoja. Jojon kannalta leirin toteutuminen ei ole kovin iso ponnistus. Meillä leiri pidettiin normaalisti omalla hallilla ja se oli seuran puolelta jo aikataulutettu, niin tila- ja aikataulujärjestelyjä ei tarvinnut tehdä.

Leireilimme toisen joukkueen kanssa, joten lämpimän leiriruokailun järjestäminen oli se suurin ponnistus, jos sitä ponnistukseksi sinänsä voi nimittää. Ruokailun tilaaminen ulkopuoliselta ravintolalta on hyvin kustannustehokasta. Halvemmalla pääsee jos tekee itse, mutta minulla ei ainakaan ole keittiössä kapasiteettia tehdä täysi ateria kaikkineen 30 henkilölle.

Sovimme toisen joukkueen jojon kanssa että käytämme yhtä ja samaa toimijaa molempien ruokailun järjestämiseksi. Ateriaksi valittiin perunamuusi ja lihapullat. Kokonaisuuteen kuului myös alkusalaatti. Lisukkeet, eli leivät, levitteen, mehun ja ruokailuvälineet oli helppo tilata itse kaupan verkkotilauksella suoraan noutoon. Olisi toki ollut mahdollista ohjeistaa urheilijat ja huoltajat siihen, että jokainen tuo omat välineensä, niin se olisi varmasti ollut ekologisempaa ja edullisempaa. Nyt kuitenkin kaikille kerralla yllämainitut lisät maksoivat kokonaisuudessaan vajaan euron per urheilija ja he pystyivät tulemaan syömään suoraan treeneistä käsien pesun kautta valmiiseen noutopöytään. Koko paletti noin 10 euroa per urheilija, kun valkkujen ja jojojen ateriatkin oli jyvitetty.

Näin alkuun

Aikataulullisesti jojoilla on töitä tämän järjestämisessä paikan päällä mikä pitää ottaa reilusti huomioon. Ennen kuin ensimmäinen joukkue pääsee syömään, pitää laittaa klaffipöydät noutopöytää varten valmiiksi. Mehu- ja vesitonkat huuhdellaan ja täytetään. Ruokatoimittaja tuo ateriat joukkueittain pakattuna lämpö- ja kylmälaatikoihin. Niistä salaattilaatikko esille ja salaattiottimet valmiiksi. Lämmin ruoka laatikon styroksikannen päälle ja kauhat siihen mukaan. Leipäpussit auki, levitteet auki, voiveitset ja mukit valmiiksi. Helppoa ja kevyttä hommaa, mutta kyllä siihen sen puoli tuntia saa varata aikaa kahdelle. Sain mukaani yhden huoltajan avustamaan, niin kolmistaan tämä meni mukavasti.

Ensimmäinen joukkue tulee syömään ja heille on varattu aikaa tunti. Tuntia itse ruokailuun ei mene, joten jojot pääsevät itse ruokailemaan tässä välissä. Urheilijat siivoavat itse omat jälkensä ja sitten päästään valmistelemaan seuraava joukkue.


Joukkueen vaihto

Edellisestä erästä jäi ruokaa jäljelle jonkin verran, niin he joilla oli rasioita mukana, laitettiin ruokaa valmiiksi jääkaappiin kotiin vietäväksi. Tyhjät astiat takaisin omiin laatikoihinsa ja seuravat esille. Taas, salaatti, lämmin ruoka, leipäpussien ja juomatonkkien täydennys. Seuraava joukkue voi tulla!

Ruokailun jälkeen taas ylijäämäruokaa mukaan halukkaille, ruoka-astioiden laittaminen takaisin laatikoihinsa noutoa odottamaan ja loppusiivous. Leipää jäi jonkin verran, niin vajaat pussit laitettiin taukotilaan iltapäivän evästaukoa varten otettavaksi. Klaffipöydät takaisin varastoon, ruokailutilan loppusiivous ja vajaa mehutonkka myös taukotilaan.

Aikaa kokonaisuudessaan tähän meni kolme tuntia. Kaksi ruokailuihin ja puoli tuntia molemmin puolin järjestelyihin. Ei tarvinnut hiki hatussa tehdä kun oli kavereita mukana ja muutenkin mukavaa puuhastelua urheilijoiden eteen. Saivat urheilijalle sopivan aterian jotta jaksavat loppupäivän.

Seuraava tauko olikin noin kahden tunnin päässä ruokailusta, jolloin urheilijoilla oli omat eväät mukana. Lisäksi lounaalta ylijääneet leivät ja mehu olivat tarjolla taukotilassa. Molemmat joukkueet olivat porrastaneet myös taukonsa, joten ryysistä ei päässyt syntymään.

Onnistunut päivä

Nyt jojotkin pääsivät loppuajaksi katsomaan harjoituksia ja samalla tekemään suunnitelmia tulevia kisoja varten. Ilmoittautumiset alkavat pian, joten pieniä asioita pitää katsella kuten lisenssit ja joukkuevarusteet. Jossain välissä ravintoloitsija tuli hakemaan omat laatikkoonsa pois. Ai että tuli hyvä olo taas yhdestä pienestä ja helposta, mutta tärkeästä tehtävästä, millä urheilijoiden päivästä saatiin onnistunut.

Edellisessä budjettipostauksessa oli puhetta säästöistä. Tässäkin päästiin alle budjetoidun, eli taas pari roposta per urheilija vähemmän tänne, niin jos jonnekin kisaan menee enemmän niin olemme paremmin tasapainossa.


15 syyskuuta, 2025

Rankin takana. Budjetti

Budjetti tehtynä

Designed by Freepik

Todellakin, joukkueen vuoden budjetti on kaikkein vaikein rypistys. Mitkään kisamatkat ja niiden järjestelyt ei pääse lähellekään.

Joukkueen kaikki varat tulevat urheilijoiden huoltajilta. Niiltä isiltä ja äideiltä, jotka maksavat tämän lystin. Jokainen euro enemmän on euro enemmän maksuja. Kilpatasolla, myös alhaisilla leveleillä, vuosikustannus on helposti nelinumeroinen summa. Sen lisäksi että valmentajille pitää maksaa palkkaa, harjoittelusali ja sen varustus pitää maksaa. Sitten tulee matkat kisapaikoille, ruokailut, mahdolliset yöpymiset ja leiritkin päälle. Onko ihan pakko olla näin kallista?

Urheilijoiden tavoite on menestyä kisoissa. Kilpaurheilussa erityisesti. Jos otetaan pois kisoja, ei kilpaurheilija pääse tekemään sitä mitä on tullut tekemään. Jos vähennetään treenikertoja, ei päästä tavoitteeseen eli opita kunnolla kisaohjelmaa. Jos ei yövytä, ei mahdollisesti päästä pääkilpailuihin, jotka voivat olla toisella puolella Suomea. Entä ne leirit, voisiko niistä nipistää? Leireillä ollaan pidempi aika yhdessä ja lyhyessä ajassa saadaan paljon toistoja ja sitä kautta kisavarmuutta.

Budjetin rakentaminen on periaatteessa helppoa. Valmentajat kertovat mihin kisoihin mennään ja mitä leirejä yms. on tulossa. Sitten laitetaan arvioidut kustannukset allekain. Tämä jaetaan urheilijoiden määrällä ja laskutettavilla kuukausilla. Kuukausimaksu on selvillä. Voitaisiinko kuitenkin vähän nipistää jostain? Entä edullisempi majoitus? Edullisempi leiriruoka? Rahaa saa kyllä menemään, mutta sitä pitäisi samalla säästää. Muillekin huoltajille pitää jotenkin myydä miksi vuoden budjetti on näinkin iso. Oli se miten kutistettu hyvänsä.

Budjetti on nyt tehty. Kuukausimaksu on kerrottu vanhempainillassa. Nyt ei muuta kuin toteuttamaan tavoitetta, eli suunniteltua kisakautta.

Voisiko silti vielä jostain vähän nipistää? Leiriruokailu saatiin alle budjetoidun.